torstai 28. toukokuuta 2015

Sosiaalisen median voima

Edellisessä postauksessani kirjoitin, kuinka somessa kärpäsestä saadaan hetkessä härkänen Lue tästä. Mielestäni on kuitenkin hienoa huomata, että myös hyvällä tarkoituksella tehdyt some tempaukset ottavat aina silloin tällöin kunnolla tuulta alleen. 

Reilu viikko sitten, 19.5 vauva putosi lastenrattaissa mereen Helsingissä. Tuntematon mies huomasi tilanteen ja syöksyi vaunujen ja vauvan perään mereen ja saikin vauvan nopeasti pinnalle elossa. Erittäin hektisessä tilanteessa lapsen vanhemmat eivät kerenneet vaihtamaan miehen kanssa yhteystietoja ennen kuin huomasivat hänen poistuneen paikalta. Vanhemmat päättivät kuitenkin kokeilla sosiaalisen median voimaa ja he tekivätkin Facebookiin tilapäivityksen, jossa he kertoivat mitä oli tapahtunut ja, että he etsivät miestä joka oli pelastanut heidän lapsensa, kiittääkseen häntä uroteostaan ja maksaakseen edes rikkoutuneen puhelimen kulut.

Facebook tilapäivitys otti todella nopeasti tuulta alleen ja myös eri mediat uutisoivat sekä tapahtuneesta että tilapäivityksestä. Ei mennyt kuin alle vuorokausi kun some oli taas osoittanut mahtavan voimansa ja pariskunta tavoitti miehen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mielestäni on myös hienoa, että ihmiset ovat ymmärtäneet mahdollisuudet jotka some meille tarjoaa ja tarttuneet niihin. Nykyään saa lähes päivittäin tai ainakin viikoittain lukea samankaltaisista tempauksista joita somessa on toteututtu. Milloin etsitään työpaikkaa some kampanjan avulla, milloin tyttöystävää tai youtube videon avulla äidille uutta puolisoa. Aivan mahtavaa!

3 kommenttia:

  1. Tämänkaltaisista positiivisista uutisista tulee hyvä mieli. Kovin usein kuitenkin hyödyt ja hyvät tarinat hukkuvat varoituksiin ja huonoihin kokemuksiin.

    Koska ihmismieli lienee pohjimmiltaan kiero, tällaisia jakopyyntöjä käytetään toisinaan myös väärin. Joku etsii "kateissa" olevaa omaistaan, ja ennen pitkää taustalta paljastuukin lähestymiskieltoja tai vastaavaa mustaa draamaa. Kannattaa aina olla kriittinen, kun tekee postausjakoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja tähänkin Facebook tilapäivitykseen oli kirjoiteltu, että kenen lapsi on kyseessä ja miksi on nimetön ilmoitus. Olisi aika nopeasti tullut ihmisten vihat vanhempien niskaan ja sossu ilmoitukset lähteneet liikkeelle jos olisivat nimellä laittaneet menemään...

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus. Luin itsekkin kyseisestä uutisesta ja tempauksesta ja tässä tapauksessa somesta oli hyötyä :)

    VastaaPoista